Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset

Liv & Learn

Kasvojen muotoilua

Meikillä voi muokata ja muotoilla kasvoja helposti. Tarvitset vain tumman meikkivoiteen tai puuterin sekä valovoiteen tai hehkupuuterin. Useimmiten naiset keskittyvät kaventamaan poskiaan, mutta meikillä voi korjailla myös muita piirteitä.
Kasvojen muotoilu on lopulta helppoa hommaa, kunhan ensin tutustuu omaan peilikuvaan. On hyvä aloittaa etsimällä poskiluiden paikka. Niiden korkeutta halutaan yleensä korostaa ja niiden alla sijaitsevaa poskikuoppaa varjostaa. Näin kasvot saavat heti kolmiulotteisemman ilmeen.

VARJOSTAMINEN
Varjokohdan tulisi olla kolmiomainen alue poskiluun alapuolella. Varjostuksen levein kohta on korvan puolenvälin korkeudella kasvojen reunalla. Kolmion kapein kärki leikkaa posken leveimmän kohdan, häipyen kevyesti kohti nenän kärkeä. Jos teet varjostuksen tummemmalla meikkivoiteella, häivyttele rajat huolellisesti meikkisienen avulla! Itse suosin puuterivarjostuksia. Käytössäni on mm. MAC:in tumma kivipuuteri. Sillä varjostuksesta ei tule liian tumma. Levitän puuterin mielentilasta riippuen joko Duroyn viuhkamaisella siveltimellä, tai Diorin kärjestä kapenevalla puuterisiveltimellä. Molemmat ovat riittävän kapeita varjostuksen tekemiseen!

KOROSTAMINEN
Kasvojen luusto kannattaa nostaa esiin korostamalla valokohtia kevyesti.
Valokohdat ovat:

poskipäät
nenän selkä
kulmaluut
kulmakarvojen väli (ei, jos otsa on luonnostaan leveä tai korkea!)
leuka (ei jos leuka on luonnostaan voimakas!)

Klassisen kauniissa kasvoissa poskiluut ovat hyvin esillä. Niiden muotoa voi korostaa sipaisemalla korkeimmalle kohdalle korostusväriä tai valovoidetta. Korostusvärejä löytyy sekä puuterimaisina, että nestemäisinä. Hätätapauksessa vaalea luomiväri ajaa asian!

Ihania meikkihetkiä! Muistakaa: harjoitus tekee mestarin!

user 11149 Mariela Sarkima 5.9.2010 11.52

Heippa taasen ilopilleri!
Ohjelmassa käytin korostamiseen Fresh-nimisen meikkisarjan Face Luster -monitoimituotetta. Se on himmeästi hehkuva mineraalipuuteri, jota voi käyttää myös highlighterina. Käytän tätä tuotetta sekä kuvauksissa, että myös omassa meikissäni! Käy kurkkaamassa: http://www.fresh.com/makeup/faceluster

ilopilleri (ei rekisteröitynyt) 1.9.2010 00.50

Hei. mitä tuotetta käytät korostamiseen?

Kommentoi