Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset

Sisustusmatkalla Minnan kanssa

Euroopan kokoinen aarreaitta

Ohjelmasarja on nyt pyörähtänyt käyntiin, ja haluaisin kertoa teille hieman tunnelmia ja taustoja ensimmäisistä jaksoista ja niiden tekemisestä. Aluksi, kun ohjelmaa ja sen sisältöä suunniteltiin, vaikutti lähes mahdottomalta tehtävältä seuloa valtavasta määrästä mielenkiintoisia paikkoja ne, jotka halusin teille kustakin kohdekaupungista esitellä. Luotin kuitenkin vaistooni, ja totesin yksinkertaisesti, että kohteet, jotka kiinnostavat minua, kiinnostavat varmasti myös monia muitakin. Jos matkaltaan kaipaa jotakin muuta, toivon, että ohjelma rohkaisee tutkimusmatkalle etsimään juuri niitä omia mielenkiinnon kohteita!

Mielestäni oli tärkeää valita kohteita, jotka ovat erilaisia niin toisiinsa nähden, mutta jotka myös samalla ilmentävät osaltaan kunkin kaupungin ja maan paikallista design-elämää. Esimerkiksi kodit, joissa vierailemme, ovat hyvinkin erityyppisiä ja -kokoisia erilaisine asukkaineen. Koin tärkeäksi esitellä myös kodin asukkaat, sillä silloin erilaiset sisustusratkaisut personoituvat ja saavat uuden ulottuvuuden. Uskon, että katsojat onnistuvat poimimaan kustakin kohteesta ne omat juttunsa ja ideansa, ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään niitä omassa kodissaan.

Kunkin jakson yhteydessä esitellään täällä nettisivuilla lisämateriaalia kohdekaupungista. Mielenkiintoisia kohteita löytyy runsaasti ohjelmassa vierailleiden ihmisten suosituksista. Listattuna on mm. myös kohteita, jotka olivat jossain vaiheessa ehdokkaina olemaan osana ohjelmaa. Netistä löytyy myös paljon hyviä sivuja ja blogeja, joista voi poimia lisää vinkkejä kaupunkivierailuaan varten. Näitä ovat esimerkiksi: http://www.designspongeonline.com tai http://style-files.com/. Näistä saa paljon ideoita myös omaan kotiin ja kalusteisiin, sekä niiden tuunaukseen.

Tukholman ja Kööpenhaminan jaksot kuvattiin aurinkoisissa tunnelmissa. Tukholmassa yksi suosikeistani oli vierailu kalustesuunnittelija Myrica Bergqvistin kotona. On aina inspiroivaa tavata ihmisiä ja suunnittelijoita, joilla on vahvasti oma juttunsa ja tyylinsä, eikä tule unohtaa huumorintajua :) Myrican suku on osittain kotoisin Suomesta, ja totesimmekin Myrican kanssa takuuvarmasti olevamme jotakin kaukaista sukua!

Kööpenhaminassa Hotel Fox:in värikkäissä huoneissa tuntui, kuin olisin käännellyt satukirjan sivuja - jokainen huone oli oma maailmansa ja tarinansa. Eräässä huoneista oli iso seinämaalaus, jossa osia maalauksen isosta kuvasta oli rajattu pienillä kehyksillä. Näin seinälle muodostui samalla monta pientä taulua. Tämä oli loistava idea, jota voisin hyödyntää vaikka omassakin kodissani tai työpaikallani!

Yhden korjauksen vielä haluan täällä mainita. Tarkkasilmäiset varmaankin huomasivat Tukholman jaksoon eksyneen asiavirheen; Jeanetten kotona ruokailutilassahan komeilevat tietenkin Jacobsenin Seven-tuolit eivätkä ne muurahaiset, vaikka niin spiikissä sanotaan. Pahoittelut tästä, ja hyvä, jos katsojat ovat hereillä ;) vai mitä?

Minna

designin ystävä (ei rekisteröitynyt) 10.2.2010 17.01

Ohjelman sisältö on kivan kompakti ja eihän puolen tunnin juttuihin voi todella montaa eri kohdetta nostaa. Minusta ainakin Tukholman ohjelmassa olit löytänyt just niitä kiinnostavimpia osia kaupunkia, ja niitä joille päiväänsä viettävä risteilyvieras ei tule mennyksi. Varmasti tällaset perusjutut ja ilmiöt per kaupunki on resepti, jolla olette pitäneet ohjelman tosi mielenkiintosena ja kivana, kevennyksiä unohtamatta :)

Kommentoi