Sain viime kesänä puhelinsoiton, jossa tiedusteltiin olisinko kiinnostunut lähtemään mukaan tekemään uudenlaista sisustukseen ja designiin liittyvää tv-ohjelmaa. Kun kuulin, että ohjelma olisi samalla myös matkailu-ohjelma, en epäröinyt sekuntiakaan. Tottakai kiinnosti – tässähän yhdistyisi kaksi lempiaihettani! Muistan, kuinka haaveilin joskus nuorempana pääseväni televisioon johonkin mielenkiintoiseen rooliin. Haave oli kaukainen, ja sitä tuntui turhalta lähteä edes tavoittelemaan, mutta nyt siitä tulisi totta!
Sisustusarkkitehtina olen unelma-ammatissani, jossa haluan toteuttaa itseäni ja visioitani sekä kokeilla rajojani monin eri tavoin. En halua missään nimessä lokeroitua, tai jämähtää samantyyppisiin projekteihin ja työn tekemisen kaavoihin. Kuinka olisinkaan siis voinut kieltäytyä mahdollisuudesta päästä tutkimaan Euroopan design-ilmiöitä ja kuumimpia sisustustrendejä, ja lisäksi jututtamaan alan ihmisiä ja asiantuntijoita. Päivittäin törmään netissä ja lehdissä toinen toistaan mielenkiintoisempiin kohteisiin ja ihmisiin, joihin sain nyt mahdollisuuden päästä tutustumaan.
Millaisia odotuksia mulla sitten oli reissulle lähdettäessä? Toisaalta halusin inspiroitua ja oppia uutta omasta kiehtovasta alastani, toisaalta halusin myös oppia uudesta työstä ja tavasta työskennellä - eli tehdä televisio-ohjelmaa. Odotin myös innolla uusia kontakteja ja tuttavuuksia joita matka takuuvarmasti toisi, sekä junamatkustamisen niin kovasti kehuttua tunnelmaa.
Löysin matkalta paljon inspiraatiota niin työhöni sisustusarkkitehtina, kuin oman kodin sisustukseen. Matka herätti paljon ajatuksia ja uusia ideoita mm. siitä, miten yhdistellä erilaisia sisustustyylejä ja esimerkiksi kuinka ”tuunata” omia olemassa olevia huonekaluja. Opin erityisen paljon uutta ekologisesta asumisesta ja rakentamisesta. Oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka erilaista design-elämä ja asuminen eri puolilla Eurooppaa todella on! Jokaisesta kohteesta voi ottaa mukaansa parhaat vinkit ja tyylit, ja soveltaa niitä omassa kodissaan ja elämisessään. Tarvitaan vain avoin ja ennakkoluuloton mieli!
Matkan aikana opin myös paljon itsestäni. Kuvaustilanteet ja kameran kanssa kommunikointi oli aluksi haastavaa. Välillä päivät venyivät pitkiksi, mutta vielä yhdentoista aikaan illalla jaksoin hymyillä kameralle, vaikka vähän väsyttikin. Toisaalta, miksen olisi jaksanut, mukavaahan homma kaikkine osa-alueineen oli! Matkan edetessä tekeminen oli joka päivä entistä helpompaa ja hauskempaa.
Tiukkojen kuvausaikataulujen laatiminen, ja niissä pysyminen oli haastavaa, mutta siinäkin koko tiimimme onnistui mainiosti, ja kaiken kaikkiaan koko matka sujui mutkattomasti. Kuvausaikataulut ja muut matkasuunnitelmat pitivät, eikä mitään matkan varrella hävinnyt tai varastettu. Vasta lähtiessämme Nizzasta paluumatkalle Euroopan halki aiheutti Ranskan junalakko muutoksia reittiin, muttei onneksi aikatauluun.
On hauska muistella mukavia tapahtumia matkan varrella - nyt odottelen että voin palata hauskoihin tilanteisiin televisioruudun kautta. Toivotan kaikki tervetulleeksi sisustusmatkalle! Mukavia katseluhetkiä!
Minna
Comments
jepjep aikamoista ekoilua :D
Ihan kiinnostavalta kuulostaa :)
Kommentoi