Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset

Siirtokuntahankkeet suututtivat palestiinalaiset

Israelin ja palestiinalaisten orastavat neuvottelut uhkasivat tänään tyssätä ennen todellista alkamistaan.

Israel kertoi, että se aikoo antaa luvan 1 600 asunnon rakentamiseen Itä-Jerusalemiin juutalaissiirtolaisille. Palestiinalaiset eivät viivytelleet vastauksessaan.

- Israelin päätös on vaarallinen ja estää neuvottelut, palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin edustaja ilmoitti.

Valkoinen talo tuomitsi Israelin päätöksen. Israelissa vieraillut Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vasta ehtinyt kiitellä Israelin ja palestiinalaisten suostumista epäsuoriin neuvotteluihin.

Amerikkalaisten välityksellä käytävät neuvottelut olisivat ensimmäiset yli vuoteen. Biden toivoi, että Israel ja palestiinalaiset etenisivät niistä varsinaisiin rauhanneuvotteluihin.

Juutalaissiirtolaisten kiistanalaiset asumukset on määrä rakentaa Ramat Shlomon siirtokuntaan, joka sijaitsee Israelin itseensä liittämällä Länsirannan alueella. Kansainvälinen yhteisö ei ole hyväksynyt Israelin alueliitosta.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 10.3.2010 08.16

Nelonenkin taitaa vastata tuottamastaan sisällöstään suoraan juutalaisia myötäileville mediajäteille. Kyseessä ei ole mitkään siirtokunnat vaan ekspansiivinen hyökkäyssota ja maan ja luonnonvarojen varastaminen.
Kyseessä on terminologian manipulointi: Kun israelilaiset ampuvat palestiinalaisia siviilejä, kyseessä on itsepuolustus palestiinalaisterroristeja vastaan ja kun palestiinalaiset heittelevät epätoivoisesti kivillä hyökkääjiä vastaan, kyseessä on palestiinalaisten aiheeton mellakointi tai hyökkäys israelilaisia vastaan.

Kommentoi