Nelonen - Viihde on hyväksi

Panssariautolla Corot-järvelle / Mollisjok, 14.8.2009

Kaikenlaisia teitä olen nähnyt, mutten koskaan tällaista. Pena kuljetti meitä Ruotsin armeijan henkilökuljetusvaunulla 20 kilometriä isoja kivenlohkareita pitkin kohti kalapaikkoja. Määränpäänä oli Mollisjok,, jossa oli tarkoitus koskikalastaa ja yöpyä pienessä norjalaiskylässä. Kiitimme luojaa, ettei edellisenä iltana laulettu karaokea Hansan baarissa. Oli pakko pysähtyä vähän väliä ettei pää ja vatsa mennyt sekaisin höykytyksessä.

Pentti sanoi että kannattaa laittaa vavat putkeen matkan ajaksi. Minä uskoin mutta Tommi ei. Tommin vapa meni kolmeksi kappaleeksi auton hyppiessä pitkin kivenlohkareita. Tommi alkoi pitää vapojaan putkessa tämän jälkeen. Aina oppii matkan varrella.

Hilloja oli jänkällä silmänkantamattomiin. Pancho nautti hyppiessään hillameressä, tai sitten se oli yhtä sekaisin kun me Penan panssariauto-linnanmäestä.

Penalla oli vene odottamassa matkan varrella olevalla Corot-järvellä. Corot-järvi on kalaisa ja järisyttävän kaunis tunturijärvi, jossa meidän piti uistella vain hetki mutta siellä vierähtikin aikaa. Tommi veti Joonaksella ahvenia ja minä Harreja tavallisella Lotto-uistimella. Minun onni alkoi vihdoinkin kääntyä. Paikka jonne on pakko palata uudestaan. Siellä on kuulemma isoja taimenia, jotka jäivät meidän saalistukselta pohjaan. Mutta ruokakalat oli haalittu illaksi koko kuvausryhmälle.

Mollisjoelle (Mollisjok) saavuimme aikataulusta myöhässä eikä ehditty koskille. Kuultiin juttuja hurjista saaliskaloista, joita Mollisjoki oli antanut. Hieman harmitti mutta onneksi Pena oli varannut yllätyksen meidän päänmenoksi. Kokeiltiin kumiveneistä perhostelua. Ikään kuin meille pelkkä perhostelu ei olisi ollut tarpeeksi haasteellista mutta Pena lisäsi vaikeuskerrointa. Minun perhostelu oli taas tavallista sähellystä mutta hauskaa oli lipsutella räpylöillä kauniissa maisemassa. Taivaskin repesi sopivasti mutta onneksi Tommi sinnitteli tuulessa perhoa uistellen. Tai sitten se ei päässyt rantaan kaikkine räpylöineen. Mutta sinnikkyys palkittiin komealla Harrilla.

Takaisin tullessa Pancho päätti viheltää pelin poikki. Pidettyämme taukoa kutsuin Panchoa jatkamaan Pentin huviajelua. Pancho katsoi meitä hetken ja pinkaisi juoksuun tietä pitkin täysin toiseen suuntaan. Yritin juosta sitä kiinni mutta se oli päättänyt kirmata karkuun Pentin panssarirykmenttiä. Pentti tokaisi: ” Tuo ei pysähdy ikinä.” Matkalla jonnekin, Pancho ohitti helvetin ison ketun, joka katseli ihmeissään juoksevaa meksikonpoikaa. Ketulla oli onneksi jänis suussa mutta tuskin se Panchoa olisi syönyt, niin ihmeissään se oli. Viimeisellä se pysähtyi ja tuli nöyrästi kärsimään kanssamme loppumatkasta. Hieno ja höykyttävä kokemus, josta Pancholla riittää kertomista koirapuiston karvaisille ystäville.