Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset
Katso tämä!

Inno

Uutinen
Media item

Uudistunut Inno muuttaa Liville ensi syksynä

Sisustusohjelma Inno muuttaa tulevana syksynä Neloselta Liville. 13. tuotantokausi tuo mukanaan myös uuden juontajan – Saija Palinin. Tulevana syksynä ohjelmassa keskitytään viikottain yhteen kohteeseen, jonka muutokset nähdään vaihe vaiheelta neljä kertaa viikossa, tiistaista perjantaihin.

Innon 13. tuotantokausi starttaa Livillä syyskuun alussa. Sisustussuunnittelija Mikko Vesasen aisaparina ja juontajana nähdään Saija Palin, joka kertoo lähtevänsä mukaan ohjelmaan suurella innolla. Palin on ammatiltaan keramiikka-artesaani ja viimeisen parin vuoden aikana häntä on työllistänyt oman keramiikkayrityksensä lisäksi erilaiset juontokeikat. Omaa kotiaan Saija sisustaa aina, kun siihen on aikaa. Omaksi sisustusmaukseen Saija paljastaa selkeän skandinaavisen tyylin, mutta tykkää maustaa kotiaan myös omin sanoin ”ripauksella naisellista hörhöä”. Tänä kesänä kuvattava Inno tarjoaa myös juontajalle vinkkejä. –Tässä työssä saa mukavasti remontti- ja sisustusvinkkejä palkan bonuksena! kertoo Palin.

Tulevan tuotantokauden muutoskohteina nähdään muun muassa puutalon maalaisromanttinen keittiö, sinkkutytön ensiasunto, lapsiperheen takkahuone ja 50-luvun retrohenkinen olohuone. Jokaisessa kohteessa tehdään kaksi erillistä muutosta, joista toinen on työläämpi muutos ja toinen kevyempi stailaus, jossa mukana juontaja Saija Palin sekä eri lehtien sisustustoimittajat. Ohjelman Liville tuottaa Metronome Film & Television.

Inno Livillä 6.9. alkaen ti-pe klo 20.30.

Kommentit (4)
  • Inno
  • , ajankohtaista
  • , uudistunut Inno

Mainos

Katso tämä!

Elokuva

Klippi
Kesätiistait kuluvat Livillä elokuvien parissa

Kesätiistait kuluvat Livillä elokuvien parissa

Liv näyttää kesätiistaisin elokuvia klo 21.

Kommentit (0)
Liitä sivuillesi
<object type="application/x-shockwave-flash" data="http://nt.sestatic.fi/sites/all/modules/media/Nelonen_mediaplayer_static_latest.swf" width="640" height="360"> <param name="movie" value="http://nt.sestatic.fi/sites/all/modules/media/Nelonen_mediaplayer_static_latest.swf" /> <param name="allowFullscreen" value="true" /> <param name="allowScriptAccess" value="always" /> <param name="gaid" value="UA-3683704-15" /> <param name="wmode" value="direct" /> <param name="salign" value="tl" /> <param name="FlashVars" value="gaid=UA-3683704-15&amp;providerURL=http://www.livtv.fi/utils/media_configurator/%3Fq%3Dvideo/177673%26site%3Dwww.ruutu.fi&amp;current_page=http://www.livtv.fi/ajankohtaista&amp;logger_ini=http://n.sestatic.fi/sites/livtv.fi/files/logger_ini/livtv.fi/logger_ini.xml&amp;timeserver=http://arkisto.nelonen.fi/ajax/ce/get_datetime" /> Flash toistinta ei löytynyt. </object>
  • Elokuva
  • , ajankohtaista
Katso tämä!

Eden Pihaklubi

Uutinen

Hae mukaan Eden Pihaklubi-ohjelmaan!

Eden Pihaklubi -sarjassa etsitään Suomen kauneinta pihapuutarhaa. Tulevana kesänä Edenistäkin tuttu Tommy Kilponen kiertää Suomea tutustumassa kohteisiin. Oletko ylpeä pihapuutarhastasi? Haluamme nähdä sen ja näyttää sen koko kansalle! Etsimme kauniita, kukoistavia, jännittäviä, rohkeita ja erilaisiakin kohteita. Kyseessä voi olla pihapuutarha kodin tai mökin yhteydessä.

Ensi keväänä nähtävässä sarjassa katselijat pääsevät äänestämään suosikkiaan. Kaksi eniten ääniä saanutta pihapuutarhaa palkitaan. Kauneimman pihapuutarhan palkitsee vielä erikseen ohjelman raati.

Täytä hakemus täällä: http://www.livtv.fi/ohjelmat/eden-pihaklubi/hae-mukaan

Kommentit (1)
  • Eden Pihaklubi
  • , ajankohtaista
Katso tämä!

Kauneusklinikka Tiina Jylhä

Uutinen

Suuren kauneuskirurgia-mielipidekyselyn tulokset on julkaistu!

Liv keräsi kevään aikana suomalaisten mielipiteitä kauneuskirurgiasta. Onko botox-ruiskeet hyväksyttävämpiä kuin veitsellä tehdyt operaatiot? Kuinka moni vastaajista todella menisi kauneuskirurgiseen operaatioon jos raha ei olisi esteenä?

Katso yllättävät tulokset täältä:
http://www.livtv.fi/ohjelmat/kauneusklinikka-tiina-jylh%C3%A4/mielipidek...

Kommentit (3)
  • Kauneusklinikka Tiina Jylhä
  • , ajankohtaista
  • , kauneuskirurgia-kysely
Katso tämä!

Uutinen

Ilmoittaudu mukaan uuteen ohjelmaan ja varmista että juhlasi onnistuvat!

Oletko järjestämässä illanistujaisia, mutta kokkaustaitosi rajoittuu pakastepizzan lämmittämiseen? Oletko pitämässä varpajaisia, mutta ideasi buffetpöytään rajoittuvat boolin ja patonkiin? Joutuiko paras ystäväsi pulaan lupautuessaan hoitamaan kolmekymppistesi tarjoilun? Ei hätää - tilaa paikalle Yllätyskokki.

Lue lisää ja hae mukaan ohjelmaan!

http://www.livtv.fi/ohjelmat/yll%C3%A4tyskokki/hae-mukaan-ohjelmaan

Kommentit (11)
  • ajankohtaista
Katso tämä!

Häät sulhasen tapaan Suomi

Uutinen

Suunnitteletteko häitä tulevalle kesälle? Hae mukaan hääohjelmaan!

Nyt teille tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus tehdä elämänne suurimmasta päivästä entistäkin ikimuistoisempi! Täytä hakemus ja ilmoittaudu mukaan Livin Häät sulhasen tapaan Suomi –ohjelmaan!

Lue lisää ja täytä hakemus: http://www.livtv.fi/ohjelmat/h%C3%A4%C3%A4t-sulhasen-tapaan-suomi/hae-oh...

Kommentit (8)
  • Häät sulhasen tapaan Suomi
  • , ajankohtaista
Katso tämä!

Unelmamökki

Uutinen
Livillä rakennetaan Unelmamökki 1.4. alkaen

Livillä rakennetaan Unelmamökki 1.4. alkaen

Tänä keväänä Livillä seurataan suomalaisen unelman valmistumista, kun helsinkiläiselle perheelle rakennetaan kesämökkiä Mäntyharjun loma-asuntomessualueelle Pyhäveden rantaan. Unelmamökki-sarja alkaa Livillä 1.4.

Mäntyharjulla on kuluneena talvena kuulunut ahkeraa naputustusta ja sirkkelin surrausta, kun tulevan kesän loma-asuntomessualue täyttyy toinen toistaan hulppeammista kesämökeistä. Livillä seurataan tänä keväänä yhden mökin valmistumista perustojen valamisesta viimeisiin sisustusratkaisuihin, kun ”Lokki”-mökki kohoaa Pyhäjärven rantaan. Ärräpäiltäkään ei olla säästytty, sillä maaliskuun alussa tontille jo rakennettu saunarakennus paloi maantasalle kytevän kipinän ansiosta. Vastoinkäymisistä huolimatta rakennusporukalla riittää huumoria ja armottomalta tuntuvassa aikataulussa tullaan pysymään. Ohjelman juontaa Maarit Poussa. Ohjelman Liville tuottaa Susamuru Oy.

Unelmamökin toteuttamisesta vastaavat:

Rakentaja Timo Vepsäläinen
Timo vastaa mökin rakentamisesta ja toimii linkkinä urakoitsijoiden, suunnittelijoiden ja mökkipaketin toimittajan välillä.

Sekatyömies Jani Paasonen
Janin kontolla on hoitaa koneurakointi ja järjestää rakennuspaikalle kaikki tarvittavat tarvikkeet. Tarpeen vaatiessa Jani hoitaa paikalle vaikka pussillisen karjalanpiirakoita tai kenttäsahan.

Team Kuoppala
Pihasuunnittelun toteuttaa Team Kuoppala Vaajakoskelta. Tämä kolmen naisen tehotiimi työskentelee saumattomasti yhteen eikä yksikään kivi jää kääntämättä. Lea vastaa kokonaisuudesta ja yleisilmeestä, Marika hoitaa CAD-piirtämisen ja Ninan vastuulla ovat kaikki kasvit ja istutukset.

Sisustusarkkitehti Hanni Koroma
Hanni on suunnitellut uransa aikana yli sata julkista ja yksityisasuntoa Suomessa ja ulkomailla. Jouluna 2005 Hanni voitti jaetun toisen palkinnon Firenzen kansainvälisessä nykytaiteen biennaalissa. Unelmamökin sisustuksessa ja visuaalisessa ilmeessä Hanni yhdistää uutta ja vanhaa, lapsiperheen tarpeiden mukaan.

Unelmamökki Livillä perjantaisin klo 21.00, 1.4. alkaen.
Pikauusinnat Livillä sunnuntaisin klo 14.30 ja maanantaisin klo 21.45.

Kommentit (1)
  • Unelmamökki
  • , ajankohtaista
Katso tämä!

Kauneusklinikka Tiina Jylhä

Uutinen
Media item

Kauneusklinikka Tiina Jylhä alkaa Livillä 29.3.

Nelonen Median lifestyle-kanava Liv tuo tänä keväänä ruutuun edelleen tabuna pidetyn kauneuskirurgian. Kotimaisessa sarjassa seurataan kauneusyrittäjä Tiina Jylhän kauneusklinikoiden arkea – ketkä ovat asiakkaita ja mikä saa heidät sijoittamaan ulkomuotoonsa? Kuulemme Tiina Jylhän ja asiakkaiden ajatuksia sekä näemme plastiikkakirurgien ammattitaitoisten käsiparien jälkeä. Klinikalla pistäytyy myös muutamia julkisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten tosi-tv-tähtiä, muusikoita sekä aloittelevia poliitikkoja. Klinikan lisäksi pääsemme kurkistamaan Tiina Jylhän perheen arkeen, jossa nauru raikaa eikä elämästä puutu väriä. Ohjelman Liville tuottaa Moskito Television Oy. Jaksoja on yhteensä 32, ja sarjaa on kuvattu Helsingissä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Tampereella, Tukholmassa sekä Tallinnassa.

Sarjan keskeisimpänä hahmona nähdään kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilainen Tiina Jylhä-Valkonen, joka on toiminut alalla jo 20 vuotta. Työssään Tiina kiinnittää huomiota asiakkaan ulkonäön lisäksi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja kokee tavoitteekseen saada ihmiset omaksumaan terveelliset elintavat. Työnsä lisäksi Tiinan elämässä tärkeintä on perhe.

Riitta Randström on Tiinan hyvä ystävä ja työskentelee Lookissa muun muassa meikkaajana, kampaajana, ravintoneuvojana, stailaajana sekä ”piikittäjänä”. Sujuvaa ruotsia puhuva Riitta tunnetaan töissä nimellä Rautarouva tai Rambo. Neljän lapsen äitinä Riitta on kokenut tehopakkaus ja työajan jälkeenkin Riitalla riittää energiaa vetää zumbatunteja. Riitta rakastaa työtään ja tekee kaiken täydellä sydämellä.

Tiinan tytärpuoli Netta Valkonen pyörittää Lookin Lahden liikettä ja rakastaa työtään. Netan erikoisosaamista ovat erilaiset kasvohoidot, pistokset ja konsultaatiot. 23-vuotiaalla on erittäin hyvät välit isäänsä Tapeen, ja kertookin perheen olevan yksi elämän tärkeimmistä asioista. Netta asuu Lahdessa avomiehensä ja kahden koiransa, Veetin ja Waldon kanssa. Sanavalmis Netta on usein eri mieltä asioista pikkusiskonsa Jessican kanssa, mutta erimielisyyksiä syntyy myös Tiinan ja Tapen kanssa esimerkiksi kulinaristisista nautinnoista.

Tapani ”Tape” Valkonen on Tiinan aviomies sekä Netan ja Jessican isä. Tape toimii Lookissa ravinto- ja liikuntapuolen asiantuntijana. Jo pikkupojasta asti kilpaurheilua harrastanut Tape on erittäin tarkka syömisistään , mutta syö myös unissaan. Lappeenrannassa Tiinan ja Pera-koiran kanssa asuva Tape rakastaa liikuntaa – melkein yhtä paljon kuin perhettään.

Kommentit (16)
  • Kauneusklinikka Tiina Jylhä
  • , ajankohtaista
Katso tämä!

Niki viinitilojen keittiöissä

Uutinen
Media item

Liv vie katsojat tänä keväänä ranskalaisille viinitiloille

Liv vie katsojat tänä keväänä ranskalaisille viinitiloille

Niki viinitilojen keittiöissä on uusi kotimainen lifestyleohjelma, jossa herkutellaan ranskalaisilla viinitiloilla ja ihaillaan paikallisia maisemia. Ohjelma alkaa Livillä 31.3.2011.

12-osaisessa sarjassa tutustutaan ranskalaiseen keittiöön ja elämäntyyliin. Ranskalaissyntyinen Nicolas ”Niki” Thieulon kiertää Ranskan tärkeimmät viinialueet ja tuo viinitilojen aromit ja maut suoraan kotikeittiöihin. Ohjelmassa tutustutaan viinintekijöihin, heidän viineihinsä ja kokataan paikallisia herkkuja. Matkan aikana tutustutaan muun muassa samppanjan saloihin, poimitaan rypäleitä sadonkirjuun aikaan Etelä-Ranskassa ja herkutellaan korsikalaisilla leikkeleillä. Mitä viinitilalliset itse syövät kotikeittiöissään? Niki viinitilojen keittiöissä tarjoaa herkullisia reseptejä ja välitöntä tunnelmaa ranskalaisella vieraanvaraisuudella höystettynä. Ohjelman Liville tuottaa Zen Pictures Oy.

Nicolas Thieulon on vuonna 1975 syntynyt, 10-vuotiaana Suomeen muuttanut ravintola-alan ammattilainen, jolla työkokemusta on karttunut muun muassa helsinkiläisen ravintola Karljohanin vuorovastaavana, viininviljelijän ja viinintekijän apulaisena Ranskassa sekä Michelin-tähdellä palkitun Demo-ravintolan uuden konseptin luojana. Tällä hetkellä Niki pyörittää Henri Alenin kanssa ravintola Murua Helsingin keskustassa. Omiksi herkuikseen Niki tunnustaa suklaan, juustot ja merenelävät. Vapaa-aikansa Niki viettää muun muassa matkustellen, uiden ja tottakai erilaisissa ravintoloissa nautiskellen.

Niki viinitilojen keittiöissä Livillä torstaisin klo 21.00., 31.3. alkaen.

Kommentit (0)
  • Niki viinitilojen keittiöissä
  • , ajankohtaista
  • , niki tutuksi
Katso tämä!

Unelmamökki

Uutinen
Media item

Livin Unelmamökki-ohjelman kuvauksissa tulipalo

Liv-kanavalle kuvattavan Unelmamökki-ohjelman kuvauspaikalla syttyi tulipalo aikaisin maanantaiaamuna 7.3. Unelmamökki-kohteen erillinen saunarakennus tuhoutui tulipalossa Mäntyharjulla. Palo sai alkunsa kipinästä, jonka syntyi rakennustöiden yhteydessä. Tulipalossa vältyttiin henkilövahingoilta eikä tulipalo aiheuttanut vahinkoa muille rakennuksille.

Lue lisää

Kommentit (5)
  • Unelmamökki
  • , ajankohtaista
  • , unelmamökki tutuksi